Asiakaskokemus Hahmossa
Olemme saaneet tuoretta palautetta asiakkailtamme ja sidosryhmiltämme. Kumppanimme antavat Hahmon palvelusta ja työn laadusta arvosanaksi hyvin hyvä. Erityisesti arvostetaan sitä, että hahmolaiset osaavat kuunnella tarpeita ja tavoitteita. Lisäksi työn laatua kiitetään erinomaiseksi ja tekijöitä taitaviksi asiantuntijoiksi. Kiitos palautteestanne.
Asiakaslähtöinen toimintatapa on ominainen myös projekteissamme. Keräämme tavoitteet ja asiakastiedon yhteen ja suunnittelemme kestäviä ratkaisuja ketterillä suunnittelumenetelmillä. Toimintamme perustuu seitsemään periaatteeseen:

Käyttäjälähtöisyys
Käyttäjän tarpeet ovat työmme lähtökohta. Siksi Hahmo suunnittelee kestäviä ja saavutettavia ilmeitä, tiloja ja viestintää.

Intohimo haasteisiin
Asiakkaidemme tarpeet ovat erilaisia. Sen vuoksi etsimme aina ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja asiakkaidemme ongelmiin.

Vastuullisuus
Yhteiskuntavastuustrategiamme valmistui vuonna 2009. Haluamme olla vastuullisen ja kestävän muotoilun edelläkävijöitä.

Monipuolisuus
Hahmon työntekijät ovat eri alojen huippuosaajia. Olemme erikoistuneet graafiseen suunnitteluun, tilasuunnitteluun, web-suunnitteluun, typografiaan sekä strategiseen konsultointiin.

Muotoilujohtaminen
Muotoilujohtaminen
(Design management) yhdistää strategisen ja visuaalisen osaamisen.

Yhteistyökyky
Sujuva yhteistyö tekee työstä molempia osapuolia palkitsevaa ja takaa onnistuneen lopputuloksen.

Halu oppia
Haastamme itseämme – ja toisiamme – jatkuvasti oppimaan, etsimään ja kyseenalaistamaan. Siksi toimimme muotoilujärjestöissä ja osallistumme seminaareihin sekä kansainvälisiin kilpailuihin.