Onko se suuttunut?

# Jenni Kuokka

Äitini on ehkä maailman lempein ihminen. Hän ei suutu juuri koskaan eikä puhu pahasti kenestäkään. Hänellä on mielestäni varsin ystävällinen ja valoisa tapa olla vuorovaikutuksessa – paitsi kirjoitetussa viestinnässä.

Äidiltä saamani tekstiviestit ja meilit vaikuttavat usein vähän vihaisilta. Ei sillä että niiden sisältö olisi mitenkään negatiivinen, vaan koska lauseet päättyvät koruttomasti pisteisiin eikä niissä ole hymiöitä saati sydämiä tai muita emojeita.

Äitini tekstarit palasivat mieleeni tänä aamuna kun luin Ylen artikkelin ”Viesti ilman hymiöitä on luonnollista tulkita loukkaukseksi”. Artikkelissa haastatellun aivotutkija Katri Saarikiven mukaan ympäristömme kielteiset signaalit saavat meiltä enemmän huomioarvoa kuin myönteiset. Liekö jokin eloonjäämiseen liittyvä asia – on ollut edullista havaita nopeasti mahdolliset uhkat ja ongelmat ympäristössä. Hyvin sujuvat asiat ja ystävällismieliset lajitoverit taas eivät vaadi välitöntä prosessointia.

(Suurin) osa viestistä jää matkalle

Kirjoitetun tekstin ongelma on se, että se on ihmiselle epäluontevan riisuttu viestinnän muoto. Sanattoman viestinnän tutkijan Ray Birdwhistellin tunnetun (joskin kiistellyn) väittämän mukaan sanattoman viestinnän osuus kommunikoinnistamme on jopa 93 prosenttia. Eli puheen tai kirjoitetun tekstin painoarvoksi jää vain noin 7 prosenttia.

Tätä vastaan kamppailevat tekstariviestinnässä emojit, giffit ja erilaiset hymiöt. Myös viestien pätkiminen keskustelunomaiseen tahtiin saattaa auttaa. Olen itse ollut huomaavinani, että esimerkiksi Messenger-viesteihin saa ihan eri fiiliksen kun ei kirjoita asiaa pötköön – hymiöillä tai ilman – vaan palastelee viestit ikäänkuin livekeskustelua jäljittelemään. Pieni hengähdystauko aina joka viestin välissä.

Hymiö asiakkaalle?

Työsähköpostiin harva rupeaa tunkemaan hassunhauskaa giffiä. Hymiötkin ovat vähän siinä ja tässä. Olen saanut monta kertaa itseni kiinni itsesensuurista hymiöiden käytössä asiakkaalle lähtevässä sähköpostissa. Se ei vain aina tunnu kovin ammattimaiselta.

Jos taas kirjoitan viestiä yhteistyökumppaneille, tyypillisesti vaikkapa kirjapainon edustajalle, huomaan lirkuttelevani hymiöillä niin vapautuneesti että jälkikäteen hävettää.

Tämä arkinen havainto saa tukea tutkimuskentältä: viestinnän tutkija Anne Kankaanranta Aalto-yliopistosta on tutkinut hymiöiden käyttöä työpaikan sisäisessä viestinnässä. Ja käytetäänhän niitä: esimerkiksi pehmentämään pyyntöjä, ilmaisemaan kiitollisuutta tai huumoria, tai sitten vain luomaan yleistä positiivista fiilistä vaikka allekirjoituksen yhteydessä. Mutta mielenkiintoista on saman pohjoismaisen tutkimusprojektin tanskalaisesta aineistosta tehty huomio:

Asiakasviestinnässä hymiötä käyttävät vain asiakkaat, eivät palveluntarjoajat.

Miksi näin? Ihmisiähän tässä ollaan joten samojen viestinnän lainalaisuuksien pitäisi päteä myös viestinnässä asiakkaiden suuntaan. Jos ei sähköpostissa voi käyttää hymiötä, eikö se ole vähän sama kuin että Skype-palaverissa ei voisi hymyillä?

Takaisin äitiini, joka on viime aikoina kiihdyttänyt nollasta sataan hymiöviestinnässä. Olin häkeltynyt ja ilahtunut kun sain häneltä viikonloppuna tekstarin jossa toivotettiin turvallista ajokeliä sydämet silmillä.

Hymyä viikonloppuun :–)